Uskontokulttuuri

 

Uskontokulttuuri, luonnonvoimat ja puheen näytelmällisyys

Pohdinta tieteen, uskon ja sanallisen ilmaisun risteyskohdista

Johdanto

Maailman tapahtumia selitetään usein tieteen keinoin, jossa korostuu objektiivisuus ja maailman vetäytyvä rooli – ilmiöitä tarkastellaan ulkopuolelta, syy-seuraussuhteita analysoiden. Kuitenkin pohdittaessa, miksi luonnonvoimat "vetäytyvät" eli miksi ne eivät aina ilmene suoraan tai selity yksiselitteisesti, nousee esiin uskon merkitys. Uskonnossa ja uskomuksissa haetaan syitä ja merkityksiä asioille, joita tiede ei vielä tavoita tai selitä tyhjentävästi.

Luonnonvoimat, tiede ja usko

Luonnonvoimat – kuten sää, maanjäristykset tai elämän synty – ovat olleet kautta aikojen ilmiöitä, joita ihmiset ovat pyrkineet ymmärtämään. Tiede tarjoaa perusteluja ja selitysmalleja, mutta kun selitykset jäävät vajavaisiksi tai ilmiöt tuntuvat "vetäytyvän" inhimilliseltä ymmärrykseltä, syntyy tarve uskolle. Usko toimii siltana selittämättömän ja ymmärrettävän välillä, ja antaa ihmisille lohtua sekä järjestystä maailmaan, jossa kaikki ei ole hallittavissa.

Kysymys siitä, miksi myös uskonnot saattaisivat "vetäytyä", liittyy siihen, miten moderni yhteiskunta suhtautuu uskoon. Kun tiede ottaa yhä suuremman roolin selitysten antajana, uskonnon merkitys voi joissakin yhteisöissä vähentyä – uskonnot vetäytyvät taustalle, mutta eivät katoa. Ne elävät kielen, tapojen ja yhteisöllisyyden tasolla.

Sanonnat ja puheen näytelmällisyys arjessa

Suomalaisessa kulttuurissa sanonnat ja puheen näytelmällisyys – eli tietynlainen ilmaisuvoima, huumori ja kielenkäyttö – ovat keskeisiä tapoja jäsentää maailmaa. "Ei suuret sanat suuta halkaise", sanotaan, ja toisaalta: "Vaiti on viisas". Sanonnat ohjaavat käyttäytymistä ja välittävät arvoja, joskus jopa paremmin kuin suorat kiellot tai käskyt.

Puheen näytelmällisyyden kautta yhteisölliset tilanteet saavat muodon, jossa ihmiset voivat ilmaista itseään, ottaa rooleja ja rakentaa yhteistä ymmärrystä. Näytelmällisyys mahdollistaa myös vaikeiden asioiden käsittelyn – huumorin tai sanaleikkien kautta voi sanoa enemmän kuin suoraan puhumalla.

Sanonnat, maailman toisto ja kiroamisen välttäminen

Sanonnat ja maailman "toisto" puheessa – eli tuttujen asioiden ja ilmiöiden pyörittely ja uudelleen sanallistaminen – toimivat arjessa paitsi kommunikaation välineinä, myös sosiaalisena liimana. Kun puheessa käytetään sananlaskuja ja kierrätetään tuttuja ilmaisuja, vältetään usein kiroamista ja loukkaavaa kielenkäyttöä. Tämä on osa inhimillistä tapakulttuuria ja kuuluu suomalaiseen suorapuheisuuteen: "Rehellisyys maan perii", mutta silti osataan hillitä tunteiden purkaukset rakentavalla tavalla.

Uskontokulttuurin olemus

Kun ihminen osallistuu tällaisiin puheen, sanontojen ja näytelmällisyyden muotoihin, hän on osa uskontokulttuuria. Uskontokulttuuri ei välttämättä tarkoita kirkossa käyntiä tai dogmien noudattamista, vaan se on osa arkea – tapa jäsentää maailmaa, löytää merkityksiä ja pitää yllä yhteisöllisiä tapoja. Yhteiset sanonnat ja rituaalit, vaikkapa joulun vietto tai arjen pienet toivotukset, rakentavat arjen pyhyyttä ja yhteisöllisyyttä.

Yhteenveto

Tieteen ja uskon rajapinnalla ihminen hakee merkitystä maailmasta, joka on usein arvoituksellinen ja moniselitteinen. Luonnonvoimien "vetäytyminen" kutsuu esiin uskon, ja kun uskonnot vetäytyvät, jää kielen ja yhteisöllisyyden tasolle uskontokulttuuri – sanonnat, näytelmällisyys ja tapojen jatkuvuus. Suomalaisessa arjessa nämä ilmenevät reippaana elona, jossa vaalitaan sekä tiedon että uskon antamaa turvaa.